Larvateatteri

Haluatko mukaan
tekemään teatteria?
Ota rohkeasti yhteyttä

*

Lahjakortti

Uutiskirje

Liity jäseneksi

Puukko-Jussit

Facebook Instagram

Tervehdys!Ohjaaja

Synnyin Ilmajoen Koskenkorvella, mutta muutin pikkupoikana savoon. Savossa ei aina ole ihan helppoa ja sen vuoksi onkin miellyttävä tehdä silloin tällöin töitä täällä Etelä-Pohojammaalla. Tuntuu tasapainoisemmalta.

Teatteria olen tehnyt koko ikäni, sekä näyttelijänä että ohjaajana. Kirjoittanut olen myös paljon ja ohjannut kirjoittamiani näytelmiä. Parikymmentä vuotta olin eri laitosteattereissa näyttelijänä; Riihimäen, Hämeenlinnan, Mikkelin ja Jyväskylän teattereissa. Nyt on 16 vuotta mennyt freenä, joista vuosista suurin osa Teatteri Eurooppaneljässä, jossa olen näytellyt ja ohjannut ja kirjoittanut monia vuosia. Ensi talven näyttelen Savonlinnan Teatterissa. Työ on tärkeää, mutta vanhetessa vastapainona tarvitsee yhä enemmän vapaa-aikaa. Sitä vietän sienestämällä ja rakentamalla hienoja rakennuksia luvan kanssa ja ilman.

Terveisin Erkki
PP