Larvateatteri

Haluatko mukaan
tekemään teatteria?
Ota rohkeasti yhteyttä

*

Lahjakortti

Uutiskirje

Liity jäseneksi

Puukko-Jussit

Facebook Instagram

Larvateatterin nuorisoryhmä esitti Lapuan nuorisotalolla ja Lapuan yläkoululla näytelmän

KUUMOTUS

Käsikirjoitus ja ohjaus: Eija-Irmeli Lahti

Koulu on loppu perjantai-iltapäivällä ja kaveriporukassa suunnitellaan mukavaa viikonlopun viettoa. Seuraavan viikon keskiviikkona kaikki on toisin. Kuumotuksessa puhutaan kaveruudesta, porukan painostuksesta, yksinjäämisen pelosta, halusta kokea jotain jännittävää ja seurauksista, kun tilanne karkaa käsistä. Päihteiden käytöllä on tarinassa osuutensa. Tarina on syntynyt nuorten näyttelijöiden ajatusten pohjalta. Tilanteet ovat heidän maailmassaan tunnistettavia ja todellisia.

Nuoret elävät usein toista todellisuutta kuin ympärillä olevat aikuiset. Vasta jälkeenpäin havahdumme, että merkkejä pahoinvoinnista ja epävarmuudesta olisi ollut, mutta ne jäivät huomaamatta.

Kuumotus haluaa synnyttää vuoropuhelua ja tiedostamista nuorten ja aikuisten välillä.

Näytelmässä on mukana 12 nuorta (9-16 vuotiaita) ja aikuisnäyttelijöitä, sekä asiantuntijana poliisin edustaja.

Kuvia

Katso ote näytelmästä täältä

Kuumotus

ROOLEISSA

Rosa-Maria ”Rosso” Korhonen: Sanni Ulvila
Noora-Lotta Korhonen, ed.pikkusisko: Vilja Kara
Siru ”Sikke” Välitalo: Venla Kara
Julia Fors: Jenna Kari
Johanna Moilanen: Laura Nyrhilä
Teresa ”Topi” Kurkela: Maria Karhu
Maija Silvo: Roosa Tynjälä
Joonas Mäntylä: Lauri Niemelä
Johnny Rosimo: Lauri Antelo
Petra Salo: Anna-Kaisa Hakala
Mikke Riihelä: Leevi Antelo
Vilma Lehto, ed. tyttöystävä: Roosa Myllykoski

Taru Korhonen, äiti: Pirkko Manu
Rehtori: Kari Manu
Kuulusteleva poliisi: Esa Perttu/Veli Sipilä/vanhempi konstaapeli Mia Uunila

Asiantuntija: rikosylikonstaapeli Niko Ylipelkonen

Käsikirjoitus ja ohjaus: Eija-Irmeli Lahti
Äänentoisto: Pertti Kivirinta/Samuli Taivalmaa
Äänitteet: Lauri Antelo
Juliste ja käsiohjelma: Pirita Latva-Teikari

PP